tiistai 27. kesäkuuta 2017

Carrie Fisher: The Princess Diarist

Luin Carrie Fisherin The Princess Diarist -kirjan viime talvena, kun harkitsin mitä Hugo-ehdokkaita nimeäisin omalle listalleni. Minulla oli kutina, että prinsessa Leiana sydämiin uineen näyttelijän viimeiseksi jäänyt kirja voisi nousta ehdokkaaksi, ja halusin tietää olisiko se sen arvoinen. Paljastan heti, että en nimennyt kirjaa omalle listalleni, mutta moni muu teki niin ja siksi The Princess Diarist (2016) todellakin on Hugo-ehdokkaana Best Related Work -kategoriassa.

Kirja koostuu Carrie Fisherin päiväkirjakirjoituksista, joita hän kirjoitti Star Warsin kuvauksien aikaan 1976. Kirjaa on mainostettu pääasiassa yhdellä paljastuksella ja siitä Fisher näkemissäni haastatteluissakin puhui: hänellä ja Han Soloa näytelleellä Harrison Fordilla oli lyhyt salasuhde kuvausten aikaan. Ford oli naimisissa ja siksi suhde pidettiin salassa, vaikka kirjaa lukiessa saa myös käsityksen, että suhde jäi tunnepuolelta muutenkin aika yksipuoliseksi. Fisher ei ole kertonut suhteestaan julkisesti ennen kuin nyt kirjassaan.

40 vuotta myöhemmin Fisher kirjoittaa tapahtuneesta enemmän järjellä kuin tunteella, mutta silti tilanne tuntuu olleen aikoinaan pikemminkin surullinen kuin romanttinen. Muutenkin kirja koostuu epävarman parikymppisen nuoren naisen ajatelmista elämästä ja tunnetapahtumista noihin aikoihin. Mukana on runoyritelmiä, mutta myös jonkin verran Star Wars -fandomiin sekä yleensäkin filmiteollisuuteen ja sen seksismiin liittyviä liittyviä välähdyksiä. Kirja ei kovinkaan tasainen, eikä kovinkaan hyvä muistelmateokseksi, edes ns. muistelmateokseksi.

Olin enimmäkseen pettynyt siihen määrään mitä kirjassa käsiteltiin itse elokuvaa (tai elokuvia) tai fandom-ilmiötä, ainakin siihen nähden että kirja olisi Hugo-ehdokkaana. Olisin toivonut myös kuvauksiin ja lavastuksiin ym. liittyviä sisäpiiritietoja ja olihan elokuvissa mukana muitakin näyttelijöitä kuin Ford. Ehkä odotin liikaa, mutta Fisherin ja Fordin suhde ei minua kauheasti kiinnosta.  Se on hollywoodia, jotain mitä luetaan yleensä minun lukemistooni kuulumattomista lehdistä. Vaan ehkä Fisher ei kirjoittanut mitään muista tapahtumista, tai hänen kustantajansa saneli mikä myy ja mikä ei.

Välillä teksti huvittaa, mutta kirja ei mielestäni ole varsinaisesti hauska, eikä se ole sellaiseksi tarkoitettu. Minusta siinä on surullinen alavire ja Fisherin kuolema ja sen aiheuttama tunnekuohu myös lisäsi tuntemusta. Carrie Fisher on ikuisesti prinsessa Leia Oragana, yksi harvoista vuosien takaisista vahvoista naishahmoista, joista fandom voi olla ylpeä. Jos Fisher olisi saanut lisävuosia, uskon, että hänestä olisi tullut entistä kuuluisampi viisaana ja vahvana kenraali Leia Organana. Ymmärrän enemmän kuin hyvin miksi kirja nousi Hugo-ehdokkaaksi, mutta olisin toivonut siltä enemmän asiaankuuluvaa sisältöä.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus

Paperilta ruutuun -lukuhaastetta varten luin Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin kirjoittaman Vitsaus-trilogian ensimmäisen kirjan, joka sekin on nimeltä Vitsaus. Englanninkielinen alkuperäisteos The Strain ilmestyi 2009 ja suomennos 2010, mikä antoi nopeutensa vuoksi odottaa, että kyseessä on kirja, jonka oletettiin myyvän massoille. Minua kirja ei silloin kiinnostanut, mutta nyt otin sen haasteen vuoksi luettavaksi. Käsittääkseni del Toron osuus on tarinan 12-sivuinen runko ja Hogan on kirjoittanut loput.

New Yorkin JFK:n lentokentälle laskeutuu lentokone, joka on pimeänä, eikä sisällä näy elonmerkkejä. Olosuhteet ovat epäilyttävät ja paikalle kutsutaan tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen tohtori Eph Goodweather ja hänen kollegansa Nora Martinez. Mentyään koneeseen, he huomaavat, että neljä henkilöä onkin elossa. Heissä on kuitenkin jotain outoa ja pian kaikki katoavat, niin elävät kuin kuolleetkin. Panttilainaamon omistajalla, holokaustista selvinneellä Abraham Setrakianialla on menneisyydessään kokemuksia, joiden pohjalta hän epäilee, että on koittanut hetki, jota hän on kauan pelännyt. On alkanut sota vampyyrizombieviruksen tuhoa vastaan.

Vitsaus on tapahtumiltaan vauhdikkaasti kirjoitettu ja alku onkin hyvin lupaava. Jostain syystä tarina ei missään vaiheessa kuitenkaan saa syvyyttä, vaan jää tavanomaiseksi kauhumätöksi, joka on enemmän draamallinen kuin kirjallinen. Tarkoitus on enemmän yököttää kuin luoda pelkoa. Kokonaisuus on yksinkertaisesti mitään sanomaton, ja kun kuvataan esimerkiksi Setrakianin menneisyyden kokemuksia Treblinkassa, jäädään auttamattomasti esimerkiksi Jasper Kentin The Danilov Quintet -sarjan 1800-luvun vaihtoehtohistoriallisen vampyyrikuvauksen jalkoihin tyylillisesti (kaksi ensimmäistä osaa). Kohtaukset ovat kuin flashbackeja elokuvassa. Ehkä del Toro ja Hogan hakevat mytologista taustaa, mutta näin eurooppalaisen lukijan näkökulmasta kovin juurettomaksi uudenmaailman jutuksi ainakin ensimmäisessä osassa puitteet jäävät. Eikä niiltäkään osin edes onnistuneesti.

Aloitin katsomaan The Strain tv-sarjaa, mutta en kokenut olevani kovin kiinnostunut siitä, joten jätin kesken jo heti alussa. Käsittääkseni sarjasta alkaa piakkoin viimeinen eli neljäs kausi. Vitsaus on kirja, jolla on mainosarvoa, kuuluisa ohjaaja ”kirjailijana”, tusinatarina, joka uppoaa tasapaksuun massaan jne. Näitä kirjoja eksyy harmittavan usein kustantamojen käännöspinoihin vain rahantekomielessä (muita uusia esim. David Duvhovny ja Gillian Anderson) ilman mitään kirjallisia ansioita. Maailmassa olisi niin paljon muita kirjallisesti korkeatasoisempia kirjoja, kauhugenressäkin.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Philip K. Dick: Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi

Jokunen kuukausi on vierähtänyt siitä kun luin Philip K. Dickin Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi -kirjan. Alkuteos Flow My Tears, the Policeman Said ilmestyi 1974 ja käännös 1993.

Kuuluisa televisiotähti Jason Taverner herää yhtenä aamuna ja huomaa olevansa täysin tuntematon, paitsi omille tutuilleen, myös miljoonille faneilleen. Hän on joutunut rinnakkaiseen maailmaan, jossa ilman henkilöllisyyttä joutuu vangituksi ja pakkotyöhön. Taverner yrittää laittomasti saada itselleen henkilöllisyystodistusta, mutta joutuu kiinni ja poliisin silmätikuksi. Hän yrittää selvitä tilanteesta käyttämällä hyödyksi erikoisominaisuuttaan, ja poliisipäällikön holtitonta sisarta.

Jälleen kerran Dick on kirjoittanut kirjan, joka on vähän vinksallaan, mielen logiikan ja psyykeen horjumisen välimaastossa. Lähtöasetelmissa ollaan maailmassa, joka on tyhjä, pinnallinen ja itsekäs ja sitä kirjailija sitten ravistelee. Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi on kiinnostava lukukokemus, se pitää otteessaan loppuun saakka, sillä jännite rakentuu siten, että lukija haluaa tietää mistä on kyse. Silti kun kirjan saa loppuun ja ratkaisu on tarjottu, on omituinen olo, ei lainkaan tyytyväinen. Pidin ironiasta, jota upotettu mukaan tarinaan ja Dickin kehittelemä usean yksityiskohdan verkosto on omaleimainen. Tarina on kuin painajainen, johon ei halua joutua. Olisi erittäin ahdistavaa herätä maailmaan, jossa edes omat läheiset eivät tunnistaisi.

Suurin ongelmani Dickin teosten suhteen on, etten ihan pysty lukemaan niitä noin vaan, vaan kuvittelen, että minun pitäisi ymmärtää tarinan psykologista luonnetta, mikä ei taida onnistua ilman ulkopuolisten lisäaineiden aiheuttamaa irrallisuuden tunnetta. Olen jumissa. En voi kuitenkaan olla ihailematta tämänkään kirjan kohdalla, kuinka selkeästi omaääninen kirjailija Dick oli. En ole suin päin ryntäämässä lukemaan seuraavaa Dickin kirjaa, mutta melkoisella varmuudella voin sanoa, että jonain päivänä palaan niihin takaisin, ainakin Palkkionmetsästäjään.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta

Brandon Sanderson on lukemieni pienoisromaanien perusteella ollut lukulistallani myös pidempien teostensa osalta. Nyt kun Jalava päätti suomentaa viime vuosikymmenen jälkipuoliskolla julkaistun Mistborn-trilogian, oli hyvä mahdollisuus nostaa ahkeran kirjailijan vanhempaa tuotantoa luettavaksi. Usvasyntyinen-sarjan ensimmäinen osa Viimeinen valtakunta (Mistborn: The Final Empire, 2006) on luettavissa myös yksittäisenä kirjana.

Tarina sijoittuu maailmaan, jossa aurinko on punainen, vuorilta tuleva tuhka peittää maan alleen ja kasvit kituvat ruskeina ja ankeina. Viimeistä valtakuntaa johtaa kovalla otteella Lordihallitsija ja skaa-väestö on alistettu orjiksi, joiden henki ei ole paljon arvoinen. Kaikki skaat eivät kuitenkaan tyydy asemaansa, vaan vahvimmat nostavat kapinan taikuutta harjoittavien allomantikkojen avulla. Allomantian osaajista vahvimmat, usvasyntyiset Kelsier ja nuori kadun kasvatti Vin käyvät etunenässä epätoivoista vastarintaa Lordihallitsijan ja aateliston tyranniaa kohtaan.

Usvasyntyinen-sarja ja Viimeinen valtakunta sen myötä ovat osa Sandersonin luomaa Cosmere-universumia. Siihen samaan versumiin kuuluu myös The Emperor's Soul (arvostelu), jonka luin muutamia vuosia sitten ja josta pidin hyvin paljon. Samaa tunnelmaa on myös Viimeisessä valtakunnassa, joka osittain vetää ajatuksia myös Scott Lynchin Locke Lamoran valheisiin päin (pitäisi joskus lukea uudestaan jatko-osineen). Sandersonin kehittämä taikuus on omaperäistä ja hänen luoma maailma kiehtova. Sanderson kirjoittaa sujuvalukuista ja vauhdikasta fantasiaa, jossa riittää juonenkäänteitä ja monipuolisia henkilöhahmoja.

Tarinan juoni on hyvä, mutta joissakin hahmoissa on sellaista naiiviutta, että pisteet laskivat. Kadulla kasvaneen 16-vuotiaan päähenkilön on vaikea kuvitella olevan niin siloinen kuin Vin on ja tarinaan ympätty romantiikka on vähintään teinitasoista kerrontaa. Sandersonin fantasia ei rikokaan sovinnaisuuden rajoja ja tällaiselle grimdarkin suosijalle Viimeinen valtakunta on melkoisen kesy. Silti se on varsin lukukelpoista fantasiaa kirjailijan alkutaipaleelta. Hienoa, että UK-kansikuva valittiin myös suomennoksen kanneksi. Pidän siitä.

Aion ehdottomasti lukea sarjan seuraavatkin osat, jotka kustantajan mukaan ovat suomeksi Ylenemisen kaivo ja Ajan sankari. Molempien pitäisi ilmestyä ensi vuonna. Miten olisi lisäksi ne Sandersonin kirjoittamat Robert Jordanin Ajan pyörä -sarjan viimeiset kirjat, joita ei ole vielä suomennettu?

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Blogistanian kesälukumaraton 1/2017 - päivittyvä

Kesän ensimmäinen lukumaraton on käynnistymässä minun osaltani. Lukeminen on hiipunut muutamien edellisten kuukausien ajan ja mietin nytkin onko minulla voimia keskittyä maratoonaamiseen. Mutta koska lukemisen vauhdin ja määrän saa itse määrätä, niin päätin sittenkin osallistua.

Blogistanian kesän ensimmäistä lukumaratonia emännöi Hannan kirjokansi -blogi ja säännöt on vanhat tutut eli 24 tuntia lukemista, taukoja saa pitää, mutta ne lasketaan maratonaikaan. Lukemisesta blogataan ja lopussa lasketaan luettujen sivujen määrä.

Tavoiteeni on vaatimaton. Yritän saada yhden kirjan loppuun tai edetä ainakin mahdollisimman pitkälle. Kirja on Brandon Sandersonin Viimeinen valtakunta, jota luen ekirjana. Päivitän lukemisen etenemistä alla.

Klo 12:45 Aloitan maratonosuuden kirjasta sivulta 76.

Klo 14:00 Lukeminen edennyt sivulle 100. Kahvin ja jäätelön paikka. Kirja ei vedä niin hyvin kuin toivoin.

Klo 16:00 122 sivulla mennään. Tosi hidasta tempoa.

Klo 21:00 Kaiken maailman taukojen jälkeen, luettuja sivuja kertynyt 252. Takana 8 tuntia ja vartti.

Klo 00:40 Kohta 12 tuntia maratoonattuna ja luettuja sivuja kertynyt 315.

Klo 9:00 Lähtötilanne toisena maratonpäivänä 350 luettua sivua. Vajaa neljä tuntia jäljellä. Viimeinen valtakunta on muuttunut vetävämmäksi. Olen päässyt tarinaan sisään.

Klo 12:45 Lukumaratoni on päättynyt. Loppusaldoksi sain 446 sivua. Viimeisessä valtakunnassa on yhteensä yli 600 sivua, joten en ehtinyt lukea koko kirjaa. Pääsin kuitenkin kiinni tarinaan ja lukemisen rytmiin, joten sateinen sunnuntai jatkuu maratonin päätyttyäkin kirjan parissa. Jälleen kerran oli hauskaa osallistua maratoniin ja ehkä 8.7. tulee seuraava mahdollisuus taas koettaa lukukestävyyttä.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Tähtifantasia-ehdokkaat 2017 on julkistettu

Helsingin Science Fiction Seura ry:n vuosittaisen Tähtifantasia-palkinnon ehdokaslista parhaalle suomennetulle fantasiakirjalle on julkistettu. Viisi ehdolla olevaa teosta perusteluineen ovat:
  • Joe Abercrombie: Halki puolen maailman (Jalava, suom. Mika Kivimäki) – "Uudenaikaisen seikkailufantasian kruunaamaton mestari hallitsee vetävän juonenkuljetuksen, lukijalle läheisiksi tulevien henkilöhahmojen luomisen sekä karujen opetusten kertomisen."
  • Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, suom. Tytti Viinikainen) – "Säväyttävässä urbaanifantasiassa eteläafrikkalainen magia ja henkieläimet yhdistyvät selviytymistarinaan kaunistelemattomasti kuvatussa nykytodellisuudessa." (arvostelu)
  • Francis Marion Crawford: Ajattomat aaveet (Vaskikirjat, suom. Laura Nieminen ja Johanna Vainikainen) – ”Kauhunovellikokoelma sisältää vivahteikkaasti suomennettuja, vahvatunnelmaisia klassikkotarinoita aaveiden ja makaaberin ystäville." (arvostelu)
  • Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, suom. Helene Bützov) – "Kaunis, viipyilevä kertomus käyttää keskiaikaisen romanssin taustaa pohdinnalle sodasta, syyllisyydestä, muistista ja rakkaudesta."
  • Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu (Tammi, suom. Kaisa Kattelus) – "Sekä lasten että aikuisten taianomainen tarina käsittelee fantasian keinoin ahdistusta, luopumista ja anteeksiantamisen vaikeutta."
Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Jukka Halme, Aleksi Kuutio, Anne Leinonen sekä Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...